”Magialla on ollut Uurissa pitkä historia. Ensimmäiset loitsut ja kirouksen langettiin jo aikojen alussa. Vihattu kääpiökirous on tuhonnut sivilisaatioita jo ennen keisarin syntymää tai suuren metsän syntymistä. Näistä vuosista taikuus on levinnyt kaikkien kansojen keskuuteen. Yleisesti loitsut on jaoteltu kahteen luokkaan heikkoihin ja vahvoihin loitsuihin. Lähes jokainen aloittelevakin loitsija pystyy toistamaan heikkojen loitsujen sanat. Vahvempien loitsujen toistaminen onnistuneesti vaatii koulutusta jota luonnollisesti tarjotaan monissa eri kaupungeissa ja muissa mystisissä paikoissa suurta korvausta vastaan. Huhujen mukaan myös Surkealta löytyy yksi velhokoulu.”
Todellisuuden Rajamaille tapahtumaan voi osallistua taikurina, velhona, noitana tai muuna taikuuden harjoittajana. Taikuuden harjoittajat eivät saa käyttää mitään muuta panssaria kuin kypärää ja heidän ainoa aseensa on yksi yhden käden ase (maksimimitta 110cm). Taikuuden harjoittajien tulee myös pukeutua taikurimaisesti. Saapuessaan tapahtumaan tulee velhokokelaan valita minkä yhden loitsun hän osaa lausua. Loitsujen vaikutus toteutuu taikojan lausuttua loitsurullassa oleva teksti. Tekstin pituus on loitsu kohtainen ja vaihtelee. Heikkoja loitsuja voi taikuri lausua loputtomasti taistelun aikana mutta vahvemmat loitsut on rajoitettu skenaario kohtaisesti. Valittavat heikot aloitus loitsut ovat seuraavat:
Halutessaan parantaa taitojaan voivat taikurit osallistua Surkeen velhokoulun oppitunneille ja saada lisää heikkoja loitsuja käyttöönsä tai parantaa loitsujaan vahvemmiksi versioiksi. Opetus ei tosin ole ilmasta ja siitä täytyy maksa velhokoulun rehtorille. Kerrotaan myös että jossakin Surkeen alueella on piilotettu mahtavia ikiaikaisia loitsuja joilla voi muuttaa taistelun kulkua. Velhokoulun rehtorin kerrotaan tietävän jotain niiden sijainnista.