Kansat

Tässä vaiheessa Surkeejärven kronikoita kaikki tietävät mikä vihernahka on. Tietääkö kukaan miksi vihernahka on?

Klorofylli vihernahkojen etno-kulttuurisen evoluution selittäjänä: tähänastisen taksonomisen käsityksen kokonaisvaltainen purkaminen

Yleisen käsityksen mukaan tavallinen vihernahka (Horribilis goblinus) on tähän asti luokiteltu taksonomisesti heimoon Hominidae, joka perustuu uskomukseen yhteisestä esi-isästä “humanoideille” lajeille, joihin on mukaanluettu esimerkiksi yleiseen tietoon lähivuosisatojen saatossa kasvanut ihminen (Homo sapiens sapiens). Varsin pinnallisten observaatioiden seurauksena vihernahka on luokiteltu samaan sukuun Horribilis mm. peikkojen, örkkien ja lihapohjaisten menninkäisten (vrt. luonnonhenkiin) kanssa. Hypoteettisen tutkielman tarkoituksena on kumota tämä yleinen käsitys, ja perustella paneutuneeseen observaatioon ja kirjallisuuskatsaukseen perustuen vihernahkojen taksonomisen luokitelman muuttaminen järisyttävästi aina Kunnasta lähtien *Animalia:*sta *Plantae:*en jne., lajin uuden ehdotetun nimen ollen Brassica goblinus.

Ensimmäinen luonnollinen argumentti pohjautuu vihernahkojen nimenomaiseen vihreään väriin. Luonnollinen reaktio lukijalle on syytökset rasismista, “Eivät kaikki vihreät lajit ole kasveja! On sosiopoliittisesti kyseenalaistettavaa väittää niin! Mieti vaikka liskoja!” mutta kuten Francis Bacon vahvasti argumentoi esseekokoelmissaan [1], on väärin antaa tekaistujen sosiaalisten rajojen seistä todellisen tieteen ja kehityksen tiellä. Sitäpaitsi kirjoitelmassa ei väitetä että vihernahat kuuluvat samaan sukuun parsakaalin kanssa koska ne molemmat ovat vihreitä ja haisevia, se on vain yksi lukuisista perusteista jotka johdattelevat tähän päätelmään. On kuitenkin tiedettyä, että vihernahkojen väri perustuu solurakenteen soluorganellien väriin, ei sen potentiaaliseen iridisoivaan ominaisuuteen kuten liskoilla; vihernahka on vihreä myös ilman valonlähdettä, kuten jokainen pimeänäköinen olento mielellään kertoo. Yleisin selitys vihreän värin ilmenemiseen myös pimeässä, tässä ulottuvuudessa, on klorofyllin eli lehtivihreän tarpeeksi korkea pitoisuus solurakenteessa.

Vihernahat eivät syö tai juo muuten kuin rekreationaalisesti (tai joidenkin mikroravinteiden hakuisesti- kts. s. 126). Tämä selittyy sillä, että tavallinen vihernahka saa energiansa auringosta (ja samalla selittää sen, miksi tavallinen vihernahka elää luolissa, liikkuu hämärän tultua ja pukeutuu muihin tapoihinsa verraten yllättävän peittävästi. Jatkossa käytökseen referoidaan valoavälttelevänä käytöksenä). Kyseessä on etno-kulttuurista kehitystä vakavasti rajoittava noidankehä. Keskiverto vihernahka elää jatkuvasti niin vakavassa energiapuutteessa, että luonnonvalinta priorisoi tuhansien sukupolvien myötä kehityksen, jossa vihernahka luo vakuuttavan illuusion tietoisuudesta taukoamattomalla mekaanisella liikkeellä ja puheenkaltaisella tuotoksella ilman, että oikeaa älyllistä toimintaa tapahtuu (aivojen ollessa tunnetusti valtava energiasyöppö). Valoavälttelevä käytös johtuu siitä, että vihernahan älylliset toiminnot alkavat hitaasti palaamaan aurinkoaltistuksen seurauksena, joka on vihernahkojen kulttuurissa noloa, tylsää ja kaikintavoin epämiellyttävää, kun yhtäkkiä kärsiikin sellaisista kirouksista kuin harkintakyky, muisti ja laskutaito. Myös vihernahan taipumuksen taikasienien ylikäyttöön selittää klorofylli; paras tapa päästä pakoon edellämainittuja kirouksia on mennä mahdollisimman syvälle luolaan ja alkaa tupruttelemaan, mieluiten ennen kuin syntyy taikasieniä syvempiä ideoita.

Harmillisesti tilanne on kyseisen luolautumisen ja tupruttelun kannalta kriittinen. Lähiaikoina puiden juuret ovat alkaneet rapistuttamaan luolien kattoja, joka päästää tarvittavat taikasienihöyryt ikävästi harakoille. Taikasieniä on yhä hankalampi löytää tihenevästä aluskasvillisuudesta, ja sienireissulta on vielä hankalampi löytää takaisin kotiluolaan kun puut versovat kaikkialla ympärillä. Jopa energian puutteesta kuivunut, rusinan kaltainen vihreä aivo pystyy päättelemään, että kaikki johtuu taas siitä ikävästä Surkeasta saaresta joka on ollut nyt hirveän kauan paikan päällä. Onneksi PäKyr on tekemässä taas jotain johtamisen kaltaisia toimia. Hän kerää hajanaiset vihernahat yhteen hurjapäiseksi armeijaksi, jolla ei riitä järki epäröintiin, tai esimerkiksi kyseenalaistamaan että mitä he tarkalleen olivat menossa Surkeelle tekemään - osoittautuu, että toinen energianlähde joka saa PäKyrin vihreät aivosolut kolahtamaan toisiinsa on.. tyylikkäiden keltamustien rukkasten aiheuttama katkeruus.

Kuolleilla ei kuolleena olemiseen liittyvistä olosuhteista johtuen vieläkään ole kiire. Vasiliy Zaderzhkinin keskivaikea, kroonistunut masennus on alkanut rappeutumaan vakavaksi. Tämä kehitys on hankala välttää, sillä on vaikea löytää jotain merkitystä olemassaololleen kun sen jatkumisen eteen ei tarvitse nähdä mitään vaivaa. Vasiliy jaksoi koittaa olla trendikäs vampyyri viimeksi joitakin vuosituhansia sitten, ja hän ymmärsi varhain ettei Transylvanian sateinen ilmasto ja koleat kivilinnat oikein sopinut hänen herkkään habitukseensa. Rehellisesti Vasiliy luokittelee itsensä eläköityneeksi kaikista vampyrismiin normaalisti kuuluvista hankkeista: verenhimoisuus ja lepakoksi muuttuminen on sellaista 1300-v Jonnetiusten puuhaa. Vampyyrit jotka välttelevät aurinkoa ovat dramaattisia, puhumattakaan valkosipulista! Jos kuolemisen salaisuus olisi yhden valkosipulipatongin takana niin koko kuolemattomuusongelmaa ei olisi koskaan ollutkaan. Vasiliy on aikansa kuluksi kokeillut joka ikisen vampyyrin surmaamisniksin toimivuutta, ja on harmikseen todennut ne tehottomiksi.

Kovin moni asia ei enää pysty harmittamaan kuolematonta vampyyriä. Hän on todistanut satojen kansojen sarastuksen ja iltahämärän, hän on seurannut mannerten hidasta vyörymistä ja törmäystä toisiinsa, perustanut maagisia puutarhoja, kokonaisia maita ja kaupunkeja.. mutta vain yhden kirjaston. Nyt häneltä on kielletty tämäkin melkein iloa muistuttava tyydytyksen tyyssija, sillä viime kerran Surkeen herruuden häviäminen päättyi myös Kalman kansan karkoitukseen Surkeejärveltä. Tyypillisesti Vasiliy ei juuri suosi rahvasmaiseen mukilointiin heittäytymistä, etenkään jonkin niin triviaalin kuin Jumalallisten voimien takia. Viimeksi hän käyttikin aikansa uuden kirjallisuuden keräilemiseen, usuttaen samalla kuolemattomat armeijansa taisteluun muiden kansojen kanssa ikäänkuin sivuajatuksena. Yksi näistä uusista kirjallisuuslöydöistä oli mutainen paperinpalanen, jossa luki alunperin “Jumalauta kuole vatipää!”. Paperi oli niin nuhjuinen, ja kirjoitettu niin alkeellisesti vihrein sormivärein, ja kuolematon keräilijä niin nuutunut kohtaloonsa, että Vasiliy lukikin sen sijaan “Jumaluus auttaa kuolemaan, Vasiliy!” ja yhtäkkiä hän ymmärsi kaiken. Tunnelin päässä näkyvä valo oli vihdoin saatu sammumaan. Jos Jumalalliset taikavoimat voivat tehdä kuolevaisen kuolemattomaksi, ne voivat kaiken logiikan mukaan tehdä kuolemattoman kuolevaiseksi!

Vasiliy Zaderzhkin alkaa aktivoimaan Kalman kansaa horteesta uudella innolla. Hän kasauttaa luhistuneet luurangot, houkuttelee epäkuolleet ylös ja ulos haudoistaan, kutsuu kummitukset ja maanittelee muumiot kohti Surkeen saarta, joka on viimeisin paikka missä Vasiliy muistaa nähneensä Jumalallisia taikavoimia. Kuolema marssii jälleen, edeten hitaasti ja yhtä varmasti kuin… kuolema.

Paljasta ihoa, verta, sen himoa ja maltillisesti siveellisyyden nimissä käytettyä turkista! Jo valmiiksi raivonhallintakyvyn puutteesta kärsivän barbaarin mielentilaa ei ainakaan kohenna toinen surkeasti hävitty taistelu Surkeejärvellä. Viimeksi kokeiltiin kerrankin jotain uutta ja nimitettiin johtajaksi Conan Ankeuttaja, jonka piti johtaa raakimukset voittoon harmaalla järjestelmällisyydellä ja strategisella ajattelulla, mutta vihan sokeuttama ihmispetokin näkee ettei muutos johtanut mihinkään muuhun kuin kertautuvaan häviöön. Jos raakalainen olisi kykenevä sananlaskujen kulttuurikontekstin ymmärtämiseen hän virkkoisi nyt “Vanhassa vara parempi!”, mutta koska näin ei ole, kuuluu verisen joukon suusta sen sijaan epämääräistä herjaa, mylvintää ja anelua suuren johtajan Krunkin paluusta.

Raakalaiset eivät nääs ymmärrä kuolemaa kovin hyvin. Muutama vuosi sitten Krunkin eloton ruumis revittiin riekaleiksi demonien kynsissä hänen kansansa silmien edessä, ja silloinkin irtonaista, nurmikolla vuotavaa hartiaa taputettiin veljellisesti ja todettiin että “Raaah! Vertaaaa!!!! Krunkkkk!” ( Joka siis kääntyy jotakuinkin: “Hyvin taisteltu! Tuommoinen naarmu lähtee kun vähän puree hammasta.”) Krunk, luonnollisesti, koska on barbaari, ei myöskään ymmärrä kuolemaa kovin hyvin. Niinpä hän yksinkertaisesti lopetti uhriutumisen ja kitinän, keräsi itsensä ja alkoi taas jatkamaan olemassaoloa niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Krunkin lepotauon aikana raakalaisia johtanut Kuck löysi taisteluiden tiimellyksestä itsestään uuden puolen, ja tyytyy nyt vain katselemaan toimintaa sivusta. Tämä kelpasi raakalaisille. Olikin korkea aika saada johtaja takaisin, sillä barbaarille ominainen ikiroudan peittämä pohjoinen on alkanut sulamaan, ja sula ja kasvava puusto on tuonut seuduille aivan raastavat määrät mäkäräisiä. Tämä on erittäin tehokas raivohullun vandaalin sotajalalle aktivoiva tekijä, ei sillä että raakalaiset olisivat ulkoista motivaatiota tarvinneet, etenkään kun viimeisten kertojen vääryydet alkavat hitaasti kyrsimään.

Raakalaiset valmistautuvat. On aika palata Surkeejärven kunniakentille. Uurissa on kiertänyt huhuja että eri kansat vaeltavat taas kohti Surkeeta, ja raakalaiset eivät jäisi paitsi väistämättömistä verisistä taisteluista mistään hinnasta. Villi-ihmiset vetävät kasvoilleen veriset sotamaalit, pukevat juuri niin vähän taktisijoiteltua turkista kun on suinkin mahdollista, ja ryntäävät riemulla taisteluun - on heidän vuoronsa voittaa!

Todellisuuden järjestys on ennalta määritelty. Joskus tämä järjestys voi mennä sekaisin. Ehkä tähti räjähtää spontaanisti väärään aikaan, ehkä evoluutio ottaa harha-askeleen, tai ehkä joku vaikka saa vahingossa riistettyä maagisen, todellisuuksien välillä risteilevän saaren taikavoimat itselleen ja muuttuu jumalaksi. Kun todellisuuden järjestys menee sekaisin, on se korjattava, jotta todellisuus pysyy sellaisena kun sen kuuluu olla. Tätä jaloa tarkoitusta varten luotiin intergalaktinen, todellisuuksien rajat ylittävä järjestö Yhteinen Hyvä®. Järjestö on kolunnut läpi kaikki edes etäisesti uskottavat todellisuudet ja palkannut joukkoihinsa kermat jokaisen kakun päältä, omien todellisuuksiensa maineikkaimmat eliittisoturit jotka kutsun käydessä lähetetään kodeistaan kohti tuntematonta vaaraa, oikaisemaan todellisuuden järjestystä uhkaavat poikkeamat, Yhteisen Hyvän® nimissä. Eliittijoukko tunnetaan nimellä Todellisuuden Vartijat (Yhteisen Hyvän® puolesta).

Nämä urheat soturit eivät pelkää mitään, enimmäkseen koska he ovat panssaroituja päästä varpaisiin joko jalolla uskolla Yhteiseen Hyvään® tai kiiltävällä tähdissä taotulla meteoriittimetallilla. Myös se, että heille maksetaan komeasti onnistuneesta tehtävästä sekä todellisuuksien rajat ylittävällä YhteisMaa™ valuutalla että maineella on urheutta edistävä tekijä. Vartijat ratsastavat teknologian aallonharjalla, ja järjestöllä riittää aina rahaa uusiin leluihin. Heti kun jossain todellisuudessa kehitetään joku uusi, kekseliäs massatuhoase on se heti seuraavana Todellisuuden Vartijoiden repertuaarissa ja tähdättynä kohti sen viikon todellisuuksia mullistavaa vastustajaa (tietysti Yhteisen Hyvän® nimissä). Vartijain asevyöltä on löytynyt aikojen saatossa kaikki Excaliburista Mjölniriin, Medusan päästä taikasauvoihin, yksisarvisten sarvista moottorisahoihin.. viimeisin trendi vaikuttaa olevan materiaalisia uhkia vastaan optimoidut Valopamput™.

Yhteisen Hyvän® vastuu on valtava, ja todellisuuksien oikeellisen järjestyksen ylläpitäminen vie järkyttävät määrät resursseja. Näillä syillä Yhteinen Hyvä® perusteli siirtymistä voittoa tavoittelemattomasta järjestöstä osakeyhtiöksi. On vain luonnollista ja järkevää, että suurena osakeomistajana toimii laser- ja ydinase-monopoliasemassa oleva Kansanmurha-Jo-Tänään Oy; jotenkin ne uudet kiiltävät lelut on rahoitettava! Yhteisen Hyvän® puolesta! On myös erittäin kriittistä yritysmallin jatkuvuuden kannalta, että aina kun joku kysyy “Niin, siis kuka tarkalleen sen todellisuuden ‘oikean järjestyksen’ ennaltamääritteli?” tai “Jepjep, kuka muuten päätti että millainen todellisuuden kuuluu olla?” niin epäonnekas utelija muuttuukin harmilliseksi siviiliuhriksi.

Todellisuuden Vartijoita johtaa kylmäpäinen Suurmalkka-Ylimestari, Andromedan Pyhä Kilpi, Tuhannen Taistelun Sotaherra, Yön Murtaja ja Suuren Varjon Kukistaja… koko litania kuvailee siis saman sankarin urotekoja. Hän on johtajien johtaja, joka on noussut asemaansa puhtaalla työllä, taidolla ja sotilaallisella paneutumisella. Hän on sotinut sadoissa Todellisuuden sodissa, niittänyt tuhansia henkiä ilmeenkään värähtämättä Yhteisen Hyvän® nimissä, ja ansainnut Järjestön luottamuksen vakaumuksellaan ja uskollisuudellaan. Suurmalkka-Ylimestarilla on suora yhteys Järjestön Emoalukseen jonne hän raportoi tunnollisesti tehtävän kulkua. Hän ei ole epäonnistunut tehtävässä kertaakaan, eikä hänellä ole aikomusta pettää luottamusta nytkään - rapatessa roiskuu ja sotiessa myös, ja Järjestö on aina ollut kovin anteeksiantava sivullisuhrien kannalta. Hän on myös todennäköisesti viimeinen sankari, joka uskoo että Yhteinen Hyvä® toimii edelleen yhteisen hyvän puolesta.

Järjestön kutsu käy jälleen. Todellisuuden Vartijat lähetetään aika-avaruuden läpi sinne pieneen todellisuuteen jossa Uurin maa sijaitsee, sillä todellisuuksien välillä risteilevä Surkeen saari on jäänyt todellisuutta mullistavasti, ensimmäistä kertaa universumin historiassa, jumiin. Heillä on yksi tehtävä. Vapauttaa Surkeen saari ja tuhota uhka, joka sen on vanginnut. Yhteisen Hyvän® puolesta.

Jokin on pielessä. Jonkun on pelastettava Keisarinna. Hän ei ikinä toimisi näin. Miten kävi teollisuuden, edistyksen, tehokkuuden ja maailman, jonka piti kumarrella Keisarinnan jaloissa? Hehän sentään voittivat! Keisarinnan piti kirjoittaa historiankirjat uudestaan Jumalvoimillaan! Kaikilla hänen uskollisilla seuraajillaan oli kissanpäivät luvassa, ainainen toimettomuuden autuus oli lupaavasti järjestäytymässä käden ulottuville, ja sitten jokin nyrjähti. Keisarinnan määrätietoinen hallinto alkoi lahoamaan, ja yhtäkkiä kaivosten ja vankityrmien kaivamisen sijaan istuteltiinkin puita ja puutarhoja.

He - Keisarinnan uskollisimmat seuraajat, sukulaiset ja neuvonantajat - tiesivät että jokin oli pielessä, mutta edes heillä ei ollut mitään sananvaltaa kääntää Keisarinnan sammaloituvaa päätä pois tästä uudesta vihervillityksestä: ennen takuuvarmat vetoamukset talouteen ja kaivantojen tehokkuuteen kaikuivat kuuroille korville. He, joita oikea syntyperä, suhteet ja varallisuus olivat aina suojanneet työnteon häpeältä, joutuivat multaamaan kätensä. Sitten Pyhä Ääni kutsui Keisarinnan luotettua Profeetta Celestiinaa. Ääni kantautui ikuisen hiljaisuuden läpi, kaikui hänen tietoisuudessaan, kirjasi sanomansa tähtiin, ja se huusi ja ohjeisti taukoamatta: “Pelastakaa Keisarinna! Hinnalla millä hyvänsä!” Niin he siis päättivät tehdä. Ikuisen Tulen Veljeskunta pystytettiin Keisarinnan valtakunnan raunioille. Seuraajat pukeutuivat kaapuihin, vannoivat uskollisuutensa Keisarinnalle verivaloin ja alkoivat keräämään joukkoja kaikkialta mistä suinkin kykenivät.

Veljeskunta onnistui kun onnistuikin keräämään itselleen sotajoukon - Keisarinnalle uskolliset alamaiset, ryövärit, rikolliset.. kaikki, jotka haaveilivat paremmista päivistä. On tosin vaikea sanoa, että houkutteleeko liittolaisia Keisarinnan palvonta, käännytys, aivopesu ja väkivallan uhka, vai Veljeskunnan ranteissa ja vaatteissa kimaltava kulta. Ikuisen Tulen Veljeskunta ei ole köyhä salaseura. Keisarin lähipiirin elämä oli aina ollut hohdokasta, ja piireissä oltiin aina palvottu ja ylistetty Keisarinnaa kultaa säästelemättä. Sitäpaitsi on täysin taattua, että kunhan Keisarinna palautuu takaisin entiselleen, palkitsee hän pelastajiaan pohjattomilla kiitoksilla, pohjattomilla maljoilla ja pohjattomilla kulta-arkuilla.. etenkin jälkimmäiset kaksi yllämainituista on saanut jopa erään tutun kauppalaivan vaihtamaan viirinsä Keisarinnan keltaiseen kissanpäivien toivossa. Keisarinnan pelastusta johtava Profeetta Celestiina on ylpeä osastaan. Hän on viekas, Keisarin valtakunnansaleissa kasvanut, ja kun Keisarinna syrjäytti isänsä oli hän ensimmäinen, joka heittäytyi Keisarinnan jalkoihin uskollisuuttaan vannoen ja upeaa tulevaisuutta povaten. Celestiina ennusti Keisarinnan voittavan, ja oli se, joka luki tähtitaivaalta Surkeen saaren ilmestymisen Uuriin ensimmäisenä. Hän johtaa Ikuisen Tulen Veljeskuntaa tiellä Keisarinnan pelastamiseen, ja kosmiset viestit kertovat, että nyt on aika ryhtyä tositoimiin - kansat ovat kerääntymässä Surkeelle jälleen kerran, ja se voi tarkoittaa vain taisteluita ja sotaa. Siinä sekamelskassa omien juonien toteutus ja Keisarinnan pelastus on lastenleikkiä.

Kuka vaanii varomatonta kulkijaa suossa ja metsän hämärässä? Kuka väijyy sängyn alla tai vaatekaapissa, kuka odottaa että valot sammuvat? Uurin kaukaisimmissa, piilevimmissä nurkissa elää niin eriskummallisia olentoja, että ne ovat jopa Uurin kansojen mielestä satuhirviöitä. Todellisuus on kuitenkin tässä tapauksessa tylsempi, sillä nämä hirviöt ovat oikeasti vain joukko Uurin kaukaisia kolkkia kotinaan pitäviä erakkoluonteisia eliöitä. Syvällä pohjoisissa metsissä elää barbaarejakin petomaisempia ihmissusia, etelän muuten asuttamattomilla aavikoilla suomuisia liskomiehiä, ja idän merissä merirosvolaivoja työkseen maanittelevia seireenejä. Jokaisella Uurin alueella elää jonkinsortin “hirviö”-suku, jonka epäonnekkaan leiman saaneet jäsenet haluavat lähinnä elää omaa elämäänsä omassa rauhassaan. Nämä muinaiset suvut eivät ole aina olleet erakkoja. Muiden kansojen varsin vihamieliset lähestymistavat ja vanhoilliset uskomukset ovat ajaneet heidät aikojen saatossa vuorille, soille ja autiomaille - lampea rauhassa asuttava näkki muka houkuttelee lapsia hukkumaan (kuka tietentahtoen saastuttaisi jorpakkonsa!), peikot muka heittelevät jotain kivenlohkareita (kuinka loukkaavaa!) ja ihmissudet muka haisevat pahalle (ikävä stereotyyppi!) sekä tappavat muiden kotieläimet (suvulla oli isältä pojalle periytyvä teurastamo).

Hirviöiden jo ennestään haasteellista elämää on haitannut entisestään suuren metsän paluu, sillä se aloitti leviämisensä juuri rajamailta joita monet hirviöt pitävät kotinaan. Faunien lehtoniityt ovat muuttuneet lävitsepääsemättömiksi ja menninkäisten luolat ovat täyttyneet puiden juurilla. Jopa vierivät kivet sammaloituvat. Tämä on johtanut ilmiöön joka tunnetaan suurena retkenä. Suuri retki on todellisuudessa vain massiivinen pakolaisvirta, joka koostuu kotinsa menettäneistä hirviöistä. Hirviöt jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa ovat päätyneet muiden kansojen asuttamille alueille, ja kuten arvata saattaa, eivät muut kansat ole ottaneet tulijoita avosylin vastaan. Hirviöt on ahdettu kylien ja kaupunkien slummeihin, ja pakotettu riistäviin halpatöihin muiden kansojen piiskattavaksi ja pilkattavaksi. Huonosta kohtelusta nousi suvut yhdistävä voima, joka sai kasvonsa hirviöiden Prinsessasta.

Prinsessa sai alkunsa, kun Surkeejärvellä taistelleet demoniset ankat luovuttivat mahtavat tuonen voimansa hirviöiden hyväksi. He nimittäin huomasivat, että miehenmittaisilla ankkaolennoilla ja hirviöillä on yllättävän paljon yhteistä - heidät muun muassa syrjittiin samoihin slummeihin. Demonivoimista ja yhteisestä kärsimyksestä tiivistyi kuoreensa suojautunut Prinsessa, joka sai nopeasti erimieliset, yhteistyöstä vieraantuneet hirviöt yhden lipun alle lupaamalla mahdollisuuden paremmasta maailmasta ja paluusta kotiin. Nyt Prinsessan johtamana taistelee kaikki rajamaiden asukit keijusta jättiläiseen. Palopuheet ja painostus ovat toimineet tähän mennessä Prinsessan pääasiallisina toimintatapoina, mutta hänen tiedetään myös puolustaneen verisesti heikompia hirviösukuja Uurin kansojen halveksunnalta ja kaataneen monta haastajaa kaksintaistelussa. Nyt hirviöiden joukot suuntaavat kohti Surkeen järveä. Metsä on saatava kuriin ja maailma vapaaksi sen kuristuksesta. Hirviöiden sekalaisen joukon vahvuus ei ole varustus, vaan se, että heillä on jotain oikeaa jonka puolesta taistella: Koti. Hyväksyntä. Oikeus rauhalliseen elämään. Kukaan ei tarkkaan tiedä kuka tai mikä Prinsessa on, mutta selvää on se, että hänen johdollaan heillä on mahdollisuus.